Toissailtana, syötyäni jokailtaisen juustovaahtomunakkaan, istahdin keinutuoliin lukemaan Huvustadsbladetia pyöreälinssisten silmälasieni läpi. Huoneessani on tummat tammiseinät, jotka syövät tehokkaasti yhdestä ainoasta kattolampusta tulevaa valoa, joka tuona iltana heikosti – joskin lämpimästi – valaisi tunkkaista huonettani. Keinutuoli narisi hiljaisesti. Olin pukeutunut ruuduin koristeltuun, paksuun 70- luvun sarkamaiseen villapaitaan. Jaloissani oli mustat, kalliit silkkihousut, ja tohvelit varpaiden suojana. Huoneessa oli lämmin. Oven luota kuului kaappikellon hiljainen raksutus. Kello lähestyi kahtatoista yöllä.
Lukeminen niin heikossa valossa ei ollut helppoa. Sanat muodostivat välillä kummallisia lauseita, joita sitten ihmettelin – kunnes ymmärsin lukea kohdan uudestaan. Norjan pääministeriä syytettiin laittomista lahjuksista. Arabian vesikriisi jatkuu. Heinolan liikenneonnettomuudessa useita kuolonuhreja. Suomen taloustilanne kohenee- jotain positiivistakin.
Lopetin lukemisen, kun kaappikello aloitti soittonsa. Se soi tummalla, syvällä äänellä. Suuri kaappikello resonoi hyvin, ja jyhkeät kalahdykset kaikuivat ympäri koko huoneen. Ääni tuntui kiertävän selkäni takaa, ja palaavan takaisin kaappikelloon. Kello löi rauhallisesti… yksi… kaksi… kolme… neljä… viisi… kuusi… seitsemän… kahdeksan… yhdeksän… kymmenen… yksitoista… ja kaksitoista. Mutta mitä… kelloi löi myös kolmetoista!
Tajusin kolmannentoista hetken tulleen samalla, kun kun kaapista kaikui kolkko nauru: “Phähähähähähä”! Kelloi alkoi jälleen soida, mutta eri tavalla kuin äsken. Sen soinnissa oli jotain kammottavaa, luotaantyöntävää, ja hiuksia nostattavaa. Se soitti vanhaa Venäläistä luostarimusiikkia. Painoin käteni korville, mutta silloin sointi koveni. Värähtely pudotti Mona Lisan halvan kopion seinältä. Nostin äkkiä käteni korvilta, en halunnut sen pudottavan muita, arvokkaampia tauluja. Päätin yrittää hajottaa kellon kappaleiksi.
Lähestyin kaappikellon varovaisin askelin. Se nauroi jälleen irvokkaasti. Sitten tein kohtalokkaan teon. Olin aiemmin huomannut, että kellon etupuolella oli ikkuna, josta näkyisi kaapin sisään. Kurkistin tästä ikkunasta, ja minua kohtasi irvokas näky:
Kellosta tuijotti itse Mana. Jouduin kauhunsekaisen raivon valtaan. Vedin kirveen kainalokotelosta, ja aloin pieksää sillä kaappikelloa. Valtava kirves upposi lahoon kaappikelloon hyvin, mutta kello ei hiljentynyt. Kellon etuseinä irtosi hyvin. Mutta kellon sisällä ei ollutkaan ketään. Hämmästyin ja lopetin hetkeksi.
Mutta koska kello soi edelleen kammottavaa kolmannentoista hetken säveltään, aloin hakata viisareita ja koneistoa. Pian ne olivat palasina lattialla. Ja soivat yhä. En ollut koskaan konenut mitään yhtä kauheaa. Nostin heilurissa olevan mötikän lattialta. Tarkastelin sitä, ja sormeni osui… katkaisijaan. Klikkasin hädissäni sitä – ja huoneeseen laskeutui syvä hiljaisuus. Klikkasin uudestaan, ja soiminen alkoi taas. Heilurin päässä olevaan, litteään ja pyöreään osaan oli piilotettu tehokas kaiutin ja radio.
Olin yhä hädissäni, sillä Manan arvoitusta en ollut ratkaissut. Nostin etuseinän ikkunan lattialta, ja… huomasin sen olevan vääristävä peili. Olin luullut itseäni Manaksi. Silloin puhelimeni soi. Siellä oli Noal S. Clements. Hän nauroi räkäisesti. “Pilani taisi säikäyttää sinut”! Suljin puhelimen. Noal oli saanut minut lopettamaan lehden lukemisen. Hän oli saanut minut kauhun valtaan, ja päästämään housuihini ~ 5,6 kiloa ja litraa eritteitä. Saanut minut hajottamaan ~ 16 000 arvoisen kaappikellon. Sekä käyttämään aikaani ~ 7 minuuttia. Pitäisikö minun nauraa?
Pitäisi. Tämä kaikki oli hänen omaisuuttaan, Huvustadsbladet (nyt eritteiden peitossa), vaatteet (samoin ne), kaappikello (rikottu), ja aika (käytetty). Nauroin aamuun asti sydämeni kyllyydestä niin, etten aamulla saanut enää ääntä, enkä voinutkaan laulaa eilen Metropolitanissa baritoniaarioita. Onneksi Metropolitanissa on joustava johtaja -Kari Suomikoskinen, veljeni mies. Hän antoi minun jäädä kotiin, ja söin koko päivän kellon jäänteitä.
Rakkaat ystävät, tämä kaikki on tapahtunut siksi, että saisin lähetettyä Tukiaisia Tanskaan. Olen saanut lähetettyä ja Aimo Tukiaisen ja Johanna Tukiaisen. Tue minua, ja laita tililleni fyrkkaa 
